Hannu Lintu on opiskellut pianon- ja sellonsoittoa ensin Turun Konservatoriossa ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa, jossa hän aloitti vuonna 1992 opinnot myös kapellimestariluokalla opettajinaan Jorma Panula, Eri Klas ja Ilja Musin. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Sienan kesäakatemiassa Myung Whun Chungin johdolla. Hän voitti Pohjoismaiset kapellimestarikilpailut 1994 ja valmistui Sibelius-Akatemiasta keväällä 1996.
Elokuussa 2009 Hannu Lintu aloitti Tampere Filharmonian ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Lisäksi hän on RTÉ Symphony Orchestran päävierailija Dublinissa. Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina hän aloittaa syksyllä 2013 ja toimii sitä ennen vuoden ajan orkesterin päävierailijana. Aikaisemmin Lintu on toiminut Turun kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja sen jälkeen Helsingborgin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana. Lintu työskentelee säännöllisesti myös Avanti! kamariorkesterin kanssa ja mm. toimi vuonna 2005 Avantin Suvisoitto -festivaalin taiteellisena johtajana. Hän on levyttänyt Ondine, Alba, Naxos, Ricordi, Claves, Hyperion ja Danacord -levymerkeille.
Lintu on johtanut merkittävimpien suomalaisten orkestereiden lisäksi mm. radio-orkestereita Berliinissä, Pariisissa, Frankfurtissa, Stuttgartissa, Amsterdamissa ja Madridissa; useita orkestereita Pohjois- ja Etelä-Amerikassa (mm. Toronton, Houstonin, Baltimoren, Cincinnatin, Pittsburghin ja St Louisin sinfoniaorkesterit sekä Los Angelesin Filharmonikot Hollywood Bowlissa), Aasiassa (Tokio ja Kuala Lumpur) ja Australiassa (mm. Sydneyn ja Melbournen sinfonikot). Myöhemmin tällä kaudella hänen ohjelmassaan ovat mm National Arts Center Orchestra Ottawassa, Dallas Symphony, National Symphony Orchestra Washingtonissa sekä Soulin ja Taipein Filharmoniset orkesterit. Reykjavikin vastavalmistuneessa konserttitalossa hän johtaa kauden aikana kaikki Beethovenin sinfoniat.
(Päivitetty 1.9.2011)